Nimi
Elina Salmela-Marttila
Ikä
35v.
Pelipaikat
Hyökkääjä/maalivahti
Pelinumero
Pelivuodet yleensä
19 vuotta
Pelivuodet maajoukkueissa
17 vuotta
Seurat
Kasvattiseurani on aina Rauman Laitesukeltajat. Sittemmin muuton myötä Riihimäelle olen edustanut Riihimäen Urheilusukeltajia ja nykyään Hämeenlinnassa asuvana kuulun rinnakkaisjäsenenä Hämeenlinnan sukeltajiin.
Arvokisaedustukset
Nuorten PM 2004 Norjan Oslosa oli ihan ensimmäinen arvokisaedustukseni. Seuraavana vuonna PM 2005 Helsingissä oli ensimmäinen arvokisaedustukseni naisten maajoukkueen kokoonpanossa ja sen jälkeen olen mukana toiminnassa ollutkin eli
EM 2005 Helsinki, Suomi
PM 2006 Kööpenhamina, Tanska
MM 2007 Bari, Italia
PM 2010 Stjørdal, Norja
MM 2011 Helsinki, Suomi
(PM 2013 jäivät itseltä välistä loukkaantumisen - ei kuitenkaan mielensäpahoittamisen - vuoksi)
PM 2014 Turku, Suomi
MM 2015 Cali, Kolumbia
EM 2017 Helsinki, Suomi
PM 2018 Katrineholm, Ruotsi
MM 2019 Graz, Itävalta
(PM 2020 jäivät itseltä välistä, koska olin juuri saanut esikoiseni) <3
Elämäni ensimmäinen arvokisaedustus Norjan Oslossa 2004 nuorten PM-kisoissa.
Viimeisin kisaedustus Itävallan Grazissa MM-kisoissa 2019. Kuva on otettu pelipäivien jälkeen. Kuvassa mukana vasemmalta oikealle: Elina #4, Saija #5, Seda #12 ja Mari #11.
Jokin uppopallomuisto
Muistan kuinka aikanaan aloittelevana uppopalloilijana Raumalla ylenkatsoin silloista valmentajaani Mikko “Kunkku” Kuningasta, joka veti reenit yleensä altaassa itse osallistuen ja tehden. Alkulämmittelyissä hän sanoi, että nyt vedetään sukellus-sukelluksia niin kauan kuin hän “jaksaa” ja kannusti pysymään hänen tahdissaan. Muistan ajatelleeni, että nyt tsemppaan, mutta samalla epäilin omaa jaksamistani. Vetojen jälkeen Kunkku totesi mahtipontiseen ääneen, että siinä oli Kymppi - ikään kuin se olisi ollut jokin iso juttu. Ja niinhän se olikin, tai ainakin siltä se tuntui ja ehdottomasti parasta oli se, kun tajusin, että minä tosiaan pysyin Kunkun vauhdissa. Vaikka itsellä sukelluspohjia oli tehtynä kasivuotiaasta lähtien norppatoiminnan myötä, en räkänokka-uppopalloilijana tiennyt laisinkaan, minkätasoinen suoritus se oikeasti oli, mutta oman uppopalloidolinsa vauhdissa pysyneenä voin kertoa, että pirun hyvältä se silloin tuntui - ja ehkä juuri siksi kyseinen muisto on jäänyt niin vahvasti positiivisena asiana lajin alkuajoilta mieleeni.
Suosikkiräpylämerkki
Muistan aikanaan halunneeni legendaariset Alat. Itsellänihän oli norppiin ostetut Cressi Subin Rondine Line -merkkiset mintunvihreät räpylät, joilla aloitin uppopallon saloja, mutta kunnon uppopalloilijoilla oli tuohon aikaan Alat, joten pitihän sellaiset itsekin saada. Muistan halunneeni niitä jo kauan ja sitten vihdoin sain ostettua sellaiset Auvo Puurtisen sukellusbussista. Ala-räpylästä ja niihin liittyvästä muistosta minulla sattuu olemaan lyijykynäpiirros, OKL:n käsityön aineopintojen Tuotesuunnittelu II -kurssin antina.
Nykyään pelaan harkoissa Najade Fins- kumiräpylöillä sekä Leader Fins -hiilikuituräpylöillä. Sarjapeleissä ja kisoissa pyrin käyttämään Waterway-räpylöitä niin kauan kuin jalkani niitä sietävät. Kun liikaa särkee, siirryn Leadereihin, joita olen käyttänyt jo varmaan vuodesta 2011.
Vahvuuteni pelatessa
Hyvä sijoittuminen (kait) ja “härdellöinti” pallonhaltijana (pyörin, hyörin ja vispaan pallokättä, jotta minulta olisi vaikeampi karvata).
Parasta uppopallossa
Lajin siisteys, enkä viittaa nyt lajin puhtauteen/kauneuteen vaan lontoonkielen cool-termiin. Laji on vain yksinkertaisesti niin ultimate cool eli raumlaisittain (ei pohojalaasittain) häävii! Oon sen verran rajuluonteinen (työkaverini Paulan sanoin Hurja-Ellu), että lajin kontaktinotto on kiehtovaa. Tässäkin asiassa muistan lämmöllä aina valmentajani sanat: “Ellu, mä tiedän, että sä tykkäät painia poikien kanssa, mutta syötä se pallo, sä et pärjää niille.” =) Lisäksi vesi on pienestä lähtien ollut oma elementtini.
Miksi/miten aloitit uppopallon
Oikeesti - ajauduin - ja hyvä niin! Ja jos vielä pidemmälle historiaani mennään, voin syyttää synnynnäistä sydänvikaani siitä, että löysin lajin pariin. Ironista kylläkin, sillä tahdistinpotilaille ei kontaktilajeja (saatika sukellusta) suositella, ja juurikin nuo asiat lajissa minua viehättävät. Ehkä minussa elää ikuinen kapinoiva pikkuteini. =)
Kuten edellä mainitsen, aloitin kahdeksanvuotiaana Rauman Laitesukeltajien norppatoiminnassa perusvälineharjoittelun. Olin vuotta aiemmin aloittanut uimahypyt, sillä ylipäänsä vesilajin harrastaminen oli minulle mieluisaa puuhaa - olinhan saanut jo varhaisesta iästä lähtien käydä Rauman uimahallilla ilmaiseksi, sillä omaehtoinen uinti katsottiin hyväksi kuntouttavaksi toiminnaksi synnynnäisesti sydänvikaiselle lapselle. Uskon, että lapsuuden säännöllisen useat uimahallikäynnit edistivät ylipäätänsä vesilajien harrastamista.
Miten sitten päädyin sukelluksen ja uppopallon pariin? Vuotta vanhempi siskoni, Hanna, aloitti norppailut ja minä olisin halunnut myös aloittaa, mutta silloinen sydänlääkärini ei katsonut hyvällä kyseisen harrastuksen aloittamista. Pääsin kuitenkin uimahyppäämään, joka ei ollut ihan niin raskasta. Vuotta myöhemmin kinusin vanhemmiltani edelleen norppiin pääsemistä. Tuolloin RLS:ssä erästä norpparyhmää ohjasi paikallinen erityisopettaja, jolla oli kokemusta erityislapsista ja jonka vanhempani myös tunsivat. Näiden seikkojen ja lääkärini myötämielisyyden turvin sovittiin, että sain aloittaa norpissa kokeilumielessä - jos en jaksa, huilin ja jos menee ihan mahdottomaksi, lopetan. Jaksoin kuitenkin ongelmitta ja viihdyin hyvin harkoissa.
Myöhemmin siirryin itsekin ohjaajaksi ja tuohon aikanaan RLS:ssä oli oma harjoitusvuoronsa myös seuran ohjaajille. Siellä touhusimme kaikenlaista kivaa yhdessä seuran ohjaajaporukan kanssa. Harkkojen vetäjien, Annan ja Mellun, vaihtuessa harjoitusten painopistekin muuttui. Anssi Heino ja Mikko Kuningas olivat ilmeisesti itse tuohon aikaan mukana nuorten uppopallomaajoukkueen toiminnassa ja harjoitukset muuntuivat hiljalleen uppopalloharjoituksiksi. Osa ohjaajista lopetti, kun kyseinen laji ei niin paljoa kiinnostanutkaan, ja osa, kuten minä, ei tajunnut lopettaa. ;) Näin alkoi useita vuosia kestänyt uppopallourani.
Vaikeinta uppopallossa
Haluaisin sanoa korittaminen, jotta epäonnistumiset koritusmahdollisuuksissa eivät tuntuisi niin henkilökohtaisen pahoilta, mutta tiedän, että vahvaksi korittajaksi kehittyy vain harjoittelemalla, eikä se silloin ole välttämättä vaikeinta. Toisaalta, kun ottelulukemia kansainvälisissä tiukoissa peleissä katsoo, voidaan oikeasti todetakin, että korittaminen tässä lajissa ON haastavaa, sillä monesti tiukat ottelut päättyvät 1-0 lukemiin tai pelit ratkotaan jatkoajalla tai rankkareilla.
Mitä teen uppopallon lisäksi
Palkkatyökseni opetan muksuja 3.-6. luokilla, mutta tällä hetkellä päivät kuluu kotona reilu vuoden ikäistä taaperoa hoitaen. Liikuntaa tulee ulkoilun myötä, mutta kaipuu altaaseen ja pelaamaan näin korona-aikana on mieletön.
Suuri intohimoni on myös erilaiset käsityöt - pääsääntöisesti minua on nuoruudesta lähtien kiehtonut vaateompelu, mutta iän karttuessa myös erilaiset lankatekniikat (virkkaus, neulonta, solmeilu) ovat saaneet tilaa käsityöharrastukseeni. Viimeisen parin vuoden sisällä olen haastanut käsityötaitojani myös teknisen työn puolella puuta työstäen ja olen tehnyt kotiimme kasvitelineitä ja Loviisalle oman naulakon. Alkavan kevään myötä vuorossa on tehdä meille ikkunalautoja. Käsillä tekeminen/luominen on pitkälti lapsuudenperheeni ja myös sukuni perintöä. Tänäänkin hymyilevästi ihailin, kun esikoistyttäreni Loviisa istui äitini kutoman maton reunalla ja keinutti edesmenneen pappani (äidinisäni) tekemää keinutuolia. Samaisesta huoneesta löytyy isäni puusta tekemä kirjoituspöytä ja kapiokirstu, jotka molemmat kätkevät sisäänsä laittoman paljon erilaista käsityömateriaalia.
MM-kisamatkalla 2019 Itävallan Grazista löytyi ihana käsityökauppa.
#4 Elina “Ellu” - Elämäänsä uppopallolla ohjannut käsityömateriaalihamsteri - Salmela-Marttila
Comentarios