MM-kisojen väliin jäämisen vuoksi naisten maajoukkueella on ollut hieman pidempi tauko arvokisoista, mutta nyt tilanne päästiin korjaamaan Kööpenhaminassa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Naisten osalta kisoihin saatiin edustus Suomesta, Ruotsista, Norjasta sekä Tanskasta.
Naisten maajoukkueessa tapahtui viime EM-kisoihin verrattuna sukupolven vaihdosta, kun muutama pitkänlinjan pelaaja jättäytyi pois ja tilalle tuli uusia pelaajia Suomen nuorten naisten maajoukkueesta. Kaiken kaikkiaan Kööpenhaminassa naisten maajoukkueen matkassa oli 5 ensikertalaista pelaamassa aikuisten arvokisoissa.
Kisareissu starttasi noin puolen joukkueen kohdalla aikaisin perjantaina aamulla, kun lensimme Kööpenhaminaan. Päivällä Köpiksessä ehti levätä ja valmistautua seuraavan päivän peleihin, mutta myös kierrellä hieman kaupunkia ja nähtävyyksiä ihailemassa. Loput joukkueesta pääsi perille Kööpenhaminaan illalla, juuri sopivasti perjantai-illan harjoitusaltaalle.
Lauantaina pelasimme kaksi peliä, joista ensimmäinen oli Norjaa vastaan. Peli oli alusta asti tiukka, mutta lopulta taivuimme Norjalle luvuin 4-1. Norjan koreista 2 tuli rangaistuspalloista, joita valitettavasti meitä vastaan tuomittiin. Norjan pelissä nähtiin kuitenkin myös Suomen osalta onnistumisia, kun Olivia Hellsten #22 teki Norjaa vastaan näyttävän korin ja kun Ilona Häsänen #99 onnistui upeasti torjumaan rangaistuspallon norjalaista vastaan!
Lauantain toisen pelimme pelasimme Ruotsia vastaan. Pelin ensimmäinen erä oli kohtuullisen tasainen, toisessa erässä Ruotsi sai meistä yliotteen ja onnistui viemään pelin lukemin 7-0 heidän voitokseen.
Lauantai-iltana pääsimme viettämään joukkuekavereiden kanssa laatuaikaa, ensin syömisen merkeissä. Tämän jälkeen kokoonnuimme yhteen katsomaan päivän pelit, minkä moni koki mukavaksi ja antoisaksi. Samalla saimme valmentajilta palautetta päivän peleistä ja neuvoja siihen, mitä parantaa seuraavia pelejä varten.
Sunnuntaina pelasimme myös kaksi peliä, joista ensimmäinen oli Tanskaa vastaan. Tanska oli lauantaina voittanut sekä Norjan että Ruotsin joukkueet, joten tiesimme että edessä tulisi olemaan tiukka ottelu. Onnistuimme pitämään peliä pitkään 0-0 tilanteessa ja pyörittämään hyökkäyspeliä paljon myös Tanskan päädyssä. Tanska kuitenkin onnistui tekemään meitä vastaan korin, mikä johti Tanskan 1-0 voittoon.
Sunnuntain toinen peli oli finaalin pronssiottelu, jossa saimme vastaamme uudelleen Ruotsin. Oma pelimme oli kehittynyt suurin harppauksin ensimmäisestä pelistä alkaen, ja myös finaalipelissä onnistuimme niin hyökkäys- kuin puolustuspään pelaamisessa jopa omia odotuksiamme paremmin. Pelin aikana koettiin suuria tunteita, kun Olivia Hellsten #22 onnistui tekemään korin Ruotsia vastaan, joka olisi saattanut meidät 1-0 johtoon. Tuomarin päätöksellä kori kuitenkin mitätöitiin juuri koria edeltäneen rikkeen vuoksi. Tämän jälkeen Ruotsi onnistui tekemään meitä vastaan korin, ja peli päättyi Ruotsin 1-0 voittoon.
Vaikka viikonlopun pelit eivät päättyneet voittoihin, olemme kuitenkin joukkueena tyytyväisiä PM-kisojen antiin. Viikonlopun aikana pääsimme hiomaan yhteispeliämme, ajamaan uusia pelaajia sisään naisten maajoukkueeseen sekä tekemään onnistuneita suorituksia niin yhdessä kuin yksilöinä. Opimme peleistä paljon ja tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa tavoitettamme, vuoden 2025 EM-kisoja, harjoitusten ja leirityksien merkeissä kevään ja tulevan vuoden aikana. Tavoitteenamme on myös tiivistää yhteistyötä Suomen nuorten naisten maajoukkueen kanssa, jolla mahdollistetaan uusien pelaajien saumaton siirtyminen nuorista aikuisiin.
Kisojen ja kilpailumatkan järjestymisestä ja onnistumisesta haluamme kiittää valmentajiamme Markus Nevalaista, Janne Lindiä sekä Kira Slottia, joiden ohjeilla, taktiikoilla ja tsemppauksella joukkueemme pääsi ylittämään tavoitteensa PM-kisoissa. Suuri kiitos myös joukkueemme kapteenille Heli Koskiselle #6, joka vastasi paljon kisojen käytännönjärjestelyistä sekä piti Suomen puolia pelien aikana. Lisäksi haluamme kiittää Sukeltajaliittoa heidän tarjoamastaan tuesta niin kisoihin valmistautumisen kuin itse kisojen osalta. Ja kiitos myös kotijoukoille ja peliä seuranneille katsojille Suomen kannustamisesta pelien aikana.
Nyt hetki lepoa, sen jälkeen katse kohti EM-kisoihin valmistautumista!
Comments