top of page
Search
  • Vedenneito

Neljännesvuosisata maajoukkueessa

Viime talvena tein päätöksen: vielä yhdet kisat ja sitten luovutan maajoukkuepaikkani eteenpäin. En lopeta uppopalloilua, mutta maajoukkuetoiminta saa nyt jäädä. Ensimmäisen kerran olin mukana PM-kisoissa 1999. En päässyt pelaamaan, mutta ei se haitannut - varapelaajan rooli tuntui silti tärkeältä ja olin iloinen päästessäni mukaan.


EM-kisat Stavangerissa jäivät viimeisiksi kisoikseni. Erinäisistä loukkaantumisista ja sairastumista johtuen pelasin turnauksen aikana niin hyökkääjää, puolustajaa kuin maalivahtiakin. Onkohan kovin moni muu tehnyt samaa? Pelasimme hyvin, mutta se ei tällä kertaa riittänyt mitaliin. Rakkaan kilpakumppanimme Ruotsin kanssa taistelimme pronssipelissä rankkareihin asti ja peli on herättänyt keskustelua jopa jälkikäteen. Ei mikään huono saavutus! Edellisissä PM-kisoissa voitimme Ruotsin, joten vuorotellen näitä onnistumisia jaetaan.


Maajoukkueurani alkuvuosina onnistuminen ei ollut lainkaan itsestään selvää ja rämmimme pitkään kaukana kärkijoukkueista. Kymmenisen vuotta sitten alkoi nousu kohti kärkeä ja tärkeä osa sitä on ollut tavoitteellisen valmennuksen lisäksi pelaajien sitoutuneisuus ja pysyvyys. Toki vaihtuvuutta on ollut, mutta tietty ydinporukka on onneksi pysynyt samana. Vuorotellen olemme olleet mm. äitiys-, opinto-, ja motivaationhakuvapailla ja aina meidät on otettu lämpimästi takaisin. Tunnemme toisemme hyvin ja meillä on syvä keskinäinen luottamus. Joukkue on kuin toinen perhe.



Miksi sitten lopetan? Tajusin jollain maajoukkueleirillä, että treenaamisen nautinto on kadonnut. En enää halua treenata lujaa tai tavoitteellisesti, vaan itseäni kuunnellen ja vähän armollisemmin. Lisäksi olen huojentunut, että joukkueella on uusia nuoria jäseniä ja jatkuvuus näyttää hyvältä. Olen varma, että ensi vuonna Suomesta lähtee Kanadan MM-kisoihin huippujoukkue, jolla on kaikki mahdollisuudet pelata loistavia pelejä.


Siirryn kannustusjoukkoihin vain pientä haikeutta tuntien. Päällimmäisenä tunnen iloa ja kiitollisuutta - siitä että olen saanut pelata maailman parasta uppopalloa - mutta erityisesti kaikista rakkaista ystävistä, joita olen matkan varrella saanut. Kiitos!



Irina Viippola





126 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2 Post
bottom of page