top of page
Search
  • Vedenneito

MM-kisat tulee jo uniin



Eilen menin nukkumaan ja panoin pääni muhkeaan tyynyyni tavalliseen tapaan. Uni ei kuitenkaan tullut. Pääni valtasivat ajatukset tulevista uppopallon MM-kisoista Grazista. Ensin mietin varusteitani, onhan kaikki jo varmasti tsekattu. Sitten mietin viime viikonlopun leiriä ja hymyilin, sillä ajattelin leirin menneen kivasti. Sitten vielä tuumin leirillä tehtyjä harjoituksia ja pelattua peliä ja kävin läpi rankkareita. Huomasin raajojeni liikkuvan mielikuvieni tahtiin.


Aamulla herään uppopallouneen. En muista juurikaan unesta, mutta heräsin hyvillä mielin, joten olimme vissiin pelanneet hyvin.


Sitten tajuan, että lähtöön on tasan kaksi viikkoa. Pieni paniikin poikanen saattoi iskeä, vaikka lähestyvät kisat ovat olleet ajatuksissani jo hyvin pitkän aikaa. Nyt kuitenkin olo on erilainen. Sellainen olo, että tää oikeesti tapahtuu. Pitkä matka ollaan jo kuljettu kohti kisoja. Olemme talkoilleet, leireilleet, kisanneet, hankkineet yhteistyökumppaneita, hoitaneet uikkari-, sponssipaita-, maajoukkueasutilauksia ja ties mitä muuta.


Kuten ilmi käy, valmistautuminen MM-kisoihin vaatii muutakin kuin itse uppopalloa. Kaikkein tärkein on kuitenkin intohimo omaan harrastukseen. Liekkiä täytyy pitää yllä, vaikka raskaan projektin aikana saattaa olla motivaatiopulaakin. Valmistautuminen kisoihin tehdään kuitenkin yleensä oman päivätyön tai opiskelun ohessa, joten välillä voi energia käydä riittämättömiin.


Omasta puolestani voin kuitenkin sanoa, että leirit tuovat polttoainetta moottoriini. Viime viikonlopun leirillä näin niin monia tilanteita, joista huokui joukkueen kehitys. Olemme päässeet eteenpäin niin joukkueena kuin yksilöinäkin. Nämä huomiot saavat motivaatiomittarit tappiin. Mehän tullaan ja näytetään, mistä meidät on tehty! Kaikkemme tehdään niin hereillä kuin unissammekin.


Jännityksellä seikkailuamme odottaen Ilona #99



Lisäinfoa kisoista saa täältä.

Matkaamme voit seurata Instassa tai Facebookissa.

126 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2 Post
bottom of page