top of page
Vedenneito

Jee, päästiin leireilemään!

Vietimme avointa naisten maajoukkueleiriä Hämeenlinnassa 24.-25.10.2020.


Päällimmäinen tunne: ihanaaa! Korona laittoi leirit puoleksi vuodeksi tauolle ja nyt vihdoin pääsimme leireilemään. Sarjakierros peruuntui viime tingassa, mutta meille se tarkoitti yhtä lisäallasta lauantaille. Sunnuntaille oli normaalisti kaksi allasta varattuna.


Jos jännitystä ei tarpeeksi piisannut jo pitkän tauon vuoksi, toi lisämausteen leiriin uusiin valmentajiin tutustuminen. Uppopallokonkarit Jukka Levonen ja Jussi Marttila aloittivat valmentajinamme, mahtavaa!


Ennen ensimmäistä allasta kävimme ulkosalla läpi tulevan altaan harjoitteita ja tavoitteita. Uudet valmentajat toivat uusia näkökulmia ja toistoilla altaassa opimme taktiikat. Kävimme läpi hyviä alkulämmittelyharjoituksia ja pääsimmehän me pelaamaankin.

Ensimmäinen allas lauantaina meni nopeasti. Saimme läksyksi pari monistetta kysymyksineen, joilla valmentajat kartoittivat meidän motivaatiota, treenausta ja muita asioita.

Seuraavana aamuna naisia kertyi hallille vielä sankemmin joukoin kuin lauantain extra-altaalle. Oli ilo nähdä vanhoja tuttuja kuten uusiakin innokkaita!


Lauantain altaiden välissä teimme yhteisen lihashuoltoharjoituksen. Kuonat lähti tehokkaasti liikkeelle eikä viimeisellä altaalla olleet paikat jumissa. Kävimme tauolla läpi myös maajoukkuetoimintaan liittyviä yleisiä asioita. Maajoukkuetoiminta vaatii panostusta monelta ihmiseltä pyöriäkseen ja vastuita onkin hyvä tasoittaa.

Leiri oli siis kaikinpuolin onnistunut. Onneksi seuraava leiri on jo tähtäimessä eli 21.-22.11. tapaamme Turussa. Tervetuloa mukaan! Lisäinfoa ja ilmoittautumisen löydät TÄÄLTÄ.



Terveisin Ilona Häsänen #99

170 views0 comments

Recent Posts

See All

Kiitoskirje!

Comments


bottom of page